Pyrin omalla toimillani huolehtimaan siitä, että asiakas saa juuri sen tasoista palvelua, jonka hän tilaa. Toiset haluavat vähän kevyempää siivousta, kun toiset taas haluavat perusteellisempaa puhtaanapitoa. Minun tehtäväni on mukautua asiakkaan toiveisiin.
Kotisiivouksia tehdessäni kunnioitan asiakkaan kotia ja toiveita. Koti on ihmiselle henkilökohtainen ja tietyllä tavalla pyhä paikka, siksi on tärkeä että siivooja on luotettava ja toimii asiakkaan kotia kunnioittavalla tavalla. Pyrin aina tekemään työni niin, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen ja voin hyvillä mielin laittaa oven perässäni kiinni.
Aina ei kuitenkaan henkilökemiat toimi yhteen tai jokin muu toiminnassa ei miellytä. Silloin on reilua molemmin puolin, että siivous keskeytetään tai jätetään väliin. Ja se on ihan ok, tapahtuipa se kumman tahansa osapuolen toimesta. Itse pyrin pitämään oman toimintani ja asiakaskuntani sellaisena, että minulla on ilo mennä töihin joka päivä. Toimiessani yrittäjänä yksin, on äärettömän tärkeää että työni pysyy mieluisana itselleni. Se auttaa minua jaksamaan ja pystyn tekemään työni hyvin. Tästä syystä en myöskään tee ns. raivaussiivouksia ja muita normaalia huomattavasti likaisempia kohteita. Niiden tekemisen jätän muille, jotka niistä pitävät.
Toiminimiyrittäjänä pystyn vastaamaan asiakkaan toiveisiin henkilökohtaisesti. Ohjeet ja palaute tulevat suoraan minulle, joka myös teen työn kohteessa. Tämän vuoksi poistuu huoli työntekijän osaavuudesta, sekä huoli jatkuvasti vaihtuvista siivoojista. Toki minäkin olen vain ihminen ja välillä joutuu sairastamaan tai lapsi sairastuu. Tällaisissa tapauksissa minulla on luotettava sijainen, joka hoitaa hommat poissaollessani keskustan alueella. Teiskossa en valitettavasti pysty tarjoamaan sijaista, vaan siivousta on siirrettävä sairastapauksen sattuessa kohdalle.
Tavoitteenani on tyytyväiset asiakkaat, sekä pitkäaikaiset asiakassuhteet, joissa keskustellaan ja ratkotaan yhdessä mahdollisia epäkohtia.