Vapaa-ajallani piirrän ja maalaan. Syksystä 2023 alkaen taide on ollut osana yritystoimintaani, kaikki myytävät teokset sisältävät alv 10%.
Piirustukset toteutan pastellikynillä ja pastelliliiduilla. Ne ovat luonteeltaan realistisia ja voidaan toteuttaa asiakkaan kuvasta tai yleisluontoisena aiheena. Piirrän vain eläimiä pastellitauluihin.
Luovutan pastellityöt aina kehystettynä. Hinnat sisältävät vakiokehykset (arvo noin 50€) ja kehyspahvin. Halutessasi saat valita myös eri kehykset tai ammattilaisen kehykset, jolloin yli menevä osuus lisätään hintaan.
Miksi kehystettynä? Kuivapastellien ja pastellikynien jälki jää aina hieman ”pölyiseksi”, ne eivät kuivu kuten esimerkiksi akryylit tai öljyvärit. Jos pastellityön pintaan koskee, siitä jää väriä sormeen ja pahimmillaan työ suttaantuu. Kehystämällä varmistan työn kestävyyden ja pitkäikäisyyden, voin hyvillä mielin luovuttaa työn asiakkaalle. Myös kehyspahvi on oleellinen osa kehystämistä. Se jättää työn pinnan irti lasista, eikä lasi suttaa pastellityön pintaa.
Pastellitöiden lisäksi maalaan akryyliväreillä. Maalatessa käytän enemmän luovuutta ja työt ovat abstraktimpia. Maalaaminen päästää irti sisäisen taiteilijani ja silloin annan virran viedä. Nämä työt ovat myös huomattavasti monipuolisempia. Teen tarvittaessa tilaustöitä, mutta en maalaa realistisia tauluja. Omia intuitiivisia taulujani tulee myyntiin sitä mukaan kuin niitä valmistuu. Toistaiseksi maalausteni hinnat ovat suht edullisia, koska vasta harjoittelen maalaamista ja tekniikoita. Maalaukset toimitetaan canvakselle maalattuina, ilman kehyksiä.
Töitäni löytää instagramista https://www.instagram.com/katrivehmaa/
Ja Facebookista https://www.facebook.com/katrivehmaa.art/
Pastellitöiden hinnat:
20x30cm 130€
30x40cm 200€
Pastellitöiden hinnat sisältävät yhden eläimen ja yksinkertaisen tausta. Jos haluat monipuolisemman taustan, hintoihin lisätään 20€. Myös muita kokoja voi kysellä. Taulut voi noutaa Teiskosta/Tampereelta tai voin postittaa, jolloin hintaan lisätään toimituskulut 10€.
Tarvitsen eläimestä mahdollisimman hyvälaatuisen kuvan ja poseerauksen, jotta pystyn toteuttamaan piirroksen parhaalla mahdollisella tavalla. Kännykkäkuva käy hyvin, jos kuvaa ei tarvitse kauheasti rajailla ja pikselit riittää tarkennukseen. Kannattaa myös huomioida kuvan hyvä valo.
Maalaukset
Maalaukset toteutan ja hinnoittelen tapauskohtaisesti. Jokainen myyntiin tuleva maalaus on hinnoiteltu erikseen käytetyn ajan, vaativuuden ja koon mukaan. Toistaiseksi maalausteni hinnat ovat suht edulliset, koska harjoittelen vielä tekniikoita. Tilaustöitä voi kysellä, harkitsen aina tapauskohtaisesti pystynkö toteuttamaan taulun. Valmiit työt voi noutaa Teiskosta/Tampereelta tai voin postittaa.





